Tietokonevalmistaja Lenovo teetti maaliskuussa kyselytutkimuksen suomalaisten suhtautumisesta 5G-verkkoon ja sen tuomiin hyötyihin. Tutkimuksen perusteella kuluttajat eivät osaa vielä nimetä omin sanoin 5G:n tuomia hyötyjä. Tutkimuksen toteutti IROResearch Oy.
Ensimmäiseksi vastaajia pyydettiin nimeämään 5G:n tuomia hyötyjä omin sanoin. Noin joka kolmas vastaajista mainitsi nopeuden keskeiseksi hyödyksi, mutta hieman yli neljäsosa vastaajista ei osannut nimetä yhtään 5G:n tuomaa hyötyä. Neljäsosa vastaajista puolestaan sanoi, ettei 5G:stä ole mitään hyötyä.
”On mielenkiintoista huomata, että ihmiset eivät yleensä osaa nimetä sellaisia sovelluksia tai palveluita, joita he eivät vielä käytä. Tämä voi johtua siitä, että 5G:n hyödyt ovat monelle vielä hämärän peitossa. Se on sääli, koska uusi 5G-teknologia tuo mukanaan monia olennaisia hyötyjä, kuten nopeuden, luotettavat ja toimivat yhteydet, tietoturvaa, laadukkaamman videon ja suoratoiston, lisätyn todellisuuden käytön ja paremmat yhteydet kaikkialle maailmaan”, sanoo Lenovon Suomen maajohtaja Eero Tainio.
Seuraavaksi vastaajille esitettiin valmis lista 5G:n tuomista hyödyistä, ja heitä pyydettiin nimeämään niistä kolme merkittävintä hyötyä. Vastauksissa erottuivat selkeästi nopeus (54%), luotettavat ja toimivat yhteydet (48%) sekä tietoturva (27%). Tietoturva oli erityisen tärkeää yli 65-vuotiaille, joista 40 prosenttia asetti sen kolmen merkittävimmän hyödyn joukkoon.
Vastaajat pitivät neljänneksi tärkeimpänä hyötynä 23 prosentilla nopean netin saamista haja-astutusalueille. Pienissä kunnissa tätä hyötyä pidettiin erityisen tärkeänä (32 %), kun taas esimerkiksi pääkaupunkiseudulla vain 19 prosenttia vastaajista asetti hyödyn kolmen parhaan joukkoon.
Tutkimuksessa vastaajilta kysyttiin myös näkemyksiä lisätyn todellisuuden (AR) tuomista mahdollisuuksista. Vastaajista yli puolet osasi nimetä erilaisia mahdollisuuksia, kuten sisältöjen visualisointi, mittasuhteiden havainnollistaminen ja historiallisten asioiden virtualisointi nykypäivään.
Tutkimuksen raporttiin ja tarkempiin tietoihin pääset tästä.