Patenttiennätyksistä uuteen tapaan innovoida – IBM uudistuu ajan mukana
IBM on pitänyt 29 vuotta hallussaan ykköspaikkaa Yhdysvaltojen uusissa patenteissa. Jatkossa yhtiö hakee innovaatioita avoimuuden avulla.
IT Insider toimitus
09.1.2023

IBM on yhtiönä yhdistetty innovaatioihin, patentteihin ja Nobelin palkinnon saaneisiin tutkijoihin. Yhtiö on ollut Yhdysvaltain eniten patenttihakemuksia vuoden aikana tehnyt yritys jo 29 vuoden ajan. 

Patenttien joukossa on ollut esimerkiksi pankkiautomaatti, sähköinen kaupankäynti ja kvanttilaskenta. 

Ajat ovat kuitenkin muuttumassa ja IBM sen mukana. Yhtiön tutkimusjohtaja Dario Gil kirjoitti Fortune-lehdessä, että patenttien hamstraaminen ei ole enää yhtiön strateginen tavoite. Samsung olikin ykköspaikalla vuoden 2022 patenttihakemuksissa Yhdysvalloissa.

Tutkimusjohtaja Gilin mukaan jatkossa IBM ottaa valikoivamman lähestymistavan patentteihin. Perinteinen tapa patentoida innovaatioita voi hidastaa kehitystä uusilla, komplekseilla alueilla. Gil mainitsee tällaisiksi muun muassa tekoälyn, pilven, tietoturvan, puolijohteet ja kvanttilaskennan. 

Innovaatioiden saavuttaminen vaatii avointa innovaatiomallia. Tällöin liikesalaisuuksien ja patenttien sijaan organisaatiot, tiimit ja instituutiot tekevät yhteistyötä sisäisten ja ulkoisten toimijoiden kanssa. He jakavat tietojaan avoimesti tarkasti määriteltyjen ongelmien yhteydessä.

Gilin mukaan IBM ei kuitenkaan ole luopumassa patenteista tai muista tavoista suojata innovaatioitaan. Innovaatio syntyy kykyjen ja resurssien yhdistelmänä. Lopputuloksena voi olla patentti, avoimeen yhteisöön panostaminen tai kokonaan uuden markkinan luominen. Tällaista on vaikea mitata patentteina tai tutkimukseen ja kehitykseen laitettuina dollareina. Mutta tulokset näkyvät vääjäämättä uusien innovaatioiden tullessa markkinoille.

Lue koko kirjoitus Fortunen sivuilta.

Kuva Mikita Yo Unsplash

Suositellut

Uusimmat