OnlyFans mahdollistaa palvelussaan NFT-profiilikuvaominaisuuden
Viime vuonna räjähdysmäiseen suosioon noussut NFT-teknologia tulee osaksi OnlyFans-palvelua. Myös muut sosiaalisen median yhtiöt tuovat NFT-teknologiaa osaksi palveluitaan.
Kalle Keinonen
14.2.2022

Brittiyhtiö OnlyFans kertoi viime torstaina julkaisevansa somealustaansa ominaisuuden, jonka avulla sen käyttäjät voivat asettaa näytille todennettuja NFT-profiilikuviaan, kertoo Reuters. 

Vuonna 2016 julkaistu OnlyFans on yksi Euroopan vahvimmista kasvuyhtiöistä. Sosiaalisen median palvelu on noussut vahvaan suosioon koronapandemian aikana. Palvelussa sisällöntuottajat voivat myydä suoraan sisältöään tilaajille. Pääasiallisesti palvelu on tullut tutuksi aikuisille suunnatusta sisällöstä.

NFT:t ovat kryptovaluuttatekniikalla luotua digitaalista omaisuutta, jonka omistussuhteita pidetään yllä lohkoketjun avulla. Teknologia kehitettiin jo vuonna 2017, mutta suosioon NFT nousi viime vuonna, kun ihmiset ostivat esimerkiksi taidetta ja videoita urheilun huippuhetkistä NFT:nä.

Yhtiön mukaan palvelu tukee vain ethereum-lohkoketjuun lyötyjä NFT:itä. Lisäksi sisällöntuottajien profiilikuvissa näkyisi myös ethereumin logo, joka osoittaisi teosten aitouden.

OnlyFans ei ole ainoa NFT:tä hyödyntävä sosiaalisen median yritys. Muun muassa Twitter ja Reddit ovat jo kokeilleet NFT-teknologiaa omissa palveluissaan. Myös Alphabet ja Meta kehittävät parhaillaan YouTube ja Instagram-palveluihinsa NFT-teknologiaa.

Suositellut

Uusimmat