Yhdysvalloissa käydään keskusteluja massiivisen rahoituksen keräämisestä X-konsernille. Bloombergin raportin mukaan rahoituksen määrä voi nousta jopa yli 20 miljardiin dollariin.
Yrityksen valuaatio asettuu alustavien tietojen mukaan noin 120 miljardiin dollariin. Luku on 7 miljardia korkeampi kuin xAI:n ja X:n yhteenlaskettu valuaatio noin kuukausi sitten.
Historian saatossa muista teknologia-startupeista tiettävästi vain OpenAI:n 40 miljardin dollarin rahoituskierros päihittäisi 20 miljardin dollarin rahastuksen. (Vaikka X:n uusi emoyritys sisältääkin vanhan Twitterin, noin 70 prosenttia sen arvosta muodostuu tekoäly-startup xAI:sta.)
Rahoituksen avulla X:n tekoälyhaara xAI saisi lisää resursseja tekoälypalveluidensa kehittämiseen. xAI on aiemmin esimerkiksi julkaissut tekoälymalli Grokille ohjelmointirajapinnan.
On myös hyvin tiedossa, että Musk haluaa kehittää X:stä niin sanotun superapin, jossa voisi muun muassa maksaa laskuja, lukea uutisia ja kommunikoida ystävien kanssa.
Merkittävä osa tulevan rahoituskierroksen tuomista varoista kuitenkin kuluu X:n lainojen lyhentämiseen. Lainojen vuosikorot ylittivät vuoden 2024 lopussa 1,3 miljardia dollaria, Bloombergin lähteet kertovat.
Atlantin toisella puolella X:n bisneksellä on parhaillaan regulaatiohaasteita. EU tutkii X:ää mahdollisista DSA-rikkomuksista tämän lepsujen moderointikäytäntöjen vuoksi.