VIERASKYNÄ: Juuri kun yritykset ovat alkaneet löytää oman hybridi-työskentelymallinsa, työpaikat ovat siirtyneet uudelle kehityskaarelle, tällä kertaa metaversumin suuntaan. Teettämämme tutkimus paljastaa, että lähes puolet työntekijöistä (44 %) on halukkaita työskentelemään metaversumissa ja uskoo, että se voi tuoda työpaikalle tuottavuuden kaltaisia etuja.
Metaversumi määritellään ensisijaisesti jaetuksi tilaksi, jossa on digitaalisia representaatioita ihmisistä, paikoista ja esineistä. Tulevaisuudessa metaversumi voi olla fyysisen maailman immersiivinen, upottava laajennus rikkaalla käyttöliittymällä. Kyse on siis virtuaalisesti parannetusta fyysisestä todellisuudesta. Tämä avaa yrityksille mahdollisuuksia luoda entistä elinkelpoisempi, vuorovaikutteinen työpaikka.
Skeptisesti suhtaudutaan kuitenkin siihen, onko yrityksillä valmiuksia toteutukseen. Kaksi viidestä (43 %) vastaajasta uskoo, että heidän työnantajillaan ei ole tietoa tai asiantuntemusta, jonka avulla he voisivat työskennellä tulevaisuuden metaversumissa.
Pandemia haastoi meidät kaikki sopeutumaan uusiin työtapoihin – pakottaen kaikenkokoiset organisaatiot kehittymään eksponentiaalista vauhtia. Metaversumi tarjoaa yrityksille uusia mahdollisuuksia, mutta myös monimutkaisempia teknologisia haasteita, kuten tarpeen suuremmalle laskentateholle, paremmin integroiduille laitteistoille sekä yksinkertaisemmille ja joustavammille it-ratkaisuille.
Vaikka lähes puolet työntekijöistä (44 %) on halukkaita työskentelemään metaversumissa, 20 % ei ole, 21 % sanoo olevansa neutraaleja ja 15 % ei ole varma asiasta.
Puolet työssäkäyvistä aikuisista (51 %) on samaa mieltä siitä, että työnantajan nopeus uuden teknologian omaksumisessa on ratkaisevaa siirryttäessä uusiin teknologisiin ratkaisuihin, kuten metaversumiin.
Vaikka 44 prosenttia uskoo metaversumin parantavan heidän työnsä tuottavuutta, kolme viidestä (59 prosenttia) ei usko tai ole varma siitä. He eivät ole varmoja työnantajansa kyvystä investoida tällä hetkellä riittävästi tietotekniikkaan ja sitä kautta auttaa tuottavuuden maksimoinnissa.
Metaversumi ei ole vielä yleistynyt, joten organisaatiot voivat saada etumatkaa kilpailijoihinsa nähden sinne kiiruhtaessaan. Sen saavuttamiseksi ei välttämättä tarvita merkittäviä lisäinvestointeja. Everything-as-a-service- tai pay-as-you-go-malli tarjoaa joustavuutta, kustannustehokkuutta ja skaalautuvuutta mukautua kunkin yrityksen ainutlaatuisiin olosuhteisiin. Mallit tuovat yritysten käyttöön myös yksinkertaisia ja joustavia it-ratkaisuja, kun yritys voi hankkia ihan kaiken rahoituksesta ja lisensseistä laitteiden hävitykseen saakka yhden luukun periaatteella. Tätä kautta parannetaan myös työntekijäkokemusta ja sitoutumista työhön, mikä on ensiarvoisen tärkeää tänä päivänä, kun yritykset joutuvat kilpailemaan työntekijöistä.
Tällä hetkellä as-a-Service-markkinat kasvavat neljä kertaa it-palveluiden kokonaismarkkinoita nopeammin. As-a-Service-ratkaisu tarjoaa kriittistä tukea ja palveluja, joiden avulla yritykset voivat käyttää teknologiaa nopeaan skaalaukseen, kustannusten alentamiseen ja tehokkuuden parantamiseen.
Olemme vasta raapaisemassa metaversumin pintaa, puhumattakaan Web 3.0:sta ja sen tuomasta uudesta taloudesta. Toistaiseksi metaversumi avaa yrityksille mahdollisuuksien maailman, johon tutkimuksemme mukaan siis lähes puolet työntekijöistä on halukkaita tarttumaan. Tätä tarkoitusta silmällä pitäen yritysten on löydettävä uusia tapoja hyödyntää teknologiaansa parhaalla mahdollisella tavalla. Everything-as-a-Service-ratkaisut voivat auttaa organisaatioita vapauttamaan niiden täyden potentiaalin.
Eero Tainio
Kirjoittaja on Lenovo Suomen maajohtaja