Meta suunnittelee rakentavansa koko maailman ympäri maailman kiertävän merenalaisen internet-kaapelin, jonka se omistaisi itse, kertoo TechCrunch. Kaapelin pituus voisi olla jopa yli 40 000 kilometriä.
Kaapeli on suunniteltu rakennettavaksi geopoliittisesti neutraaleille meri- ja maa-alueille, jotta riskit, kuten sabotointimahdollisuudet, olisivat mahdollisimman pieniä.
Merikaapelin rakentaminen kestäisi asiantuntija Sunil Tagaren mukaan viidestä kymmeneen vuoteen, ja sen kustannusarvio olisi noin 10 miljardia euroa. Tästä summasta suurin osa, ainakin 6 miljardia euroa, kuluisi Tagaren mukaan globaalin internet-infrastruktuurin vaatimiin datakeskuskuluihin.
Tarage uskoo Metan datakeskuskulujen keskittyvän Intiaan. Hänen mukaan on mahdollista, että Intiasta on tulossa “maailman tekoälykouluttamisen pääkaupunki” johtuen tämän alhaisista komputaatiokustannuksista.
Selkeämmät syyt merikaapelin rakentamiselle ovat Metan näkökulmasta parempi kontrolli omasta dataliikenteestä ja nykyisen kaapeli-infrastruktuurin kohtaamat geopoliittiset jännitteet.
Tuore merikaapelihanke olisi kuitenkin ensimmäinen laatuaan Metalle. Vaikka somejätti on osakkaana jopa 16 verkkopalveluja tarjoavassa yrityksessä, se ei omista itse yhtään merikaapelia. Google sen sijaan omistaa muutamiakin merikaapeleita, kuten esimerkiksi Curie-merikaapelin, joka yhdistää hakujätin suoralla yhteydellä Etelä-Amerikkaan, eritoten Chileen ja Panamaan.
Lisätietoja maailman teknologiamonoliittien nykyisistä verkko-omistuksista löydät täältä.