Teollisella aikakaudella kehitetyt liiketoiminnan johtamisen ajattelutavat, menetelmät ja välineet eivät enää riitä nykyisessä dataan ja tietoon perustuvassa toimintaympäristössä.

Nykyisten arvojärjestelmien ja -ketjujen pirstaloituessa, yhä useammat yhteistyötilanteet ovat moniulotteisia, ja haasteeksi nousee useiden rinnakkaisten ja eri muotoisten yhteistyöverkostojen hallinta.

Dynaamisesti verkottuvan liiketoiminnan aikana hierarkkisista ja pysyvistä rakenteista on tehokkuusratkaisun sijaan muodostumassa ongelma, johon pitää löytää uusia ratkaisuja. Niinpä systeemisyyden ja itseorganisoitumisen ymmärtäminen on oleellista uusien yhteistyömallien tunnistamiseksi ja uusien ratkaisujen innovoimiseksi. Monimutkaistuvassa ympäristössä myös julkisten toimijoiden rooli kytkeytymisten mahdollistajana ja kokeilualustana on kasvanut.

Globaalien verkostojen, kasvavan kytkeytymisen ja yhteisten tietoalustojen tuella mahdollisuudet löytää juuri oikea yhteistyökumppani, osaaja tai asiakas mistä päin digitalisoitunutta liiketoimintaympäristöä tahansa ovat suuremmat kuin koskaan ennen. Silti verkostoituminen on yhä vaikeampaa, koska verkostoitumisen muodot lisääntyvät ja liiketoiminnan – sekä samalla kehittämis- ja innovaatiotoiminnan – tavoitteet muuttuvat yhä nopeammin.

Toimijoiden haasteena on tehdä yhä nopeammin päätöksiä; miten verkostoitua juuri oikeiden toimijoiden kanssa juuri oikealla hetkellä ja tavalla, jotta voidaan taata parhaiden ja tehokkaimpien ratkaisujen kehittämisen.

Innovaatiotoiminnan erilaiset yhteistyömuodot

Organisaation toimintaympäristössä on samanaikaisesti ristikkäisiä, rinnakkaisia ja myös kilpailevia yhteistyömalleja. Siksi on tärkeää ymmärtää arvoketjujen ja -verkostojen, klustereiden ja ekosysteemien ominaisuuksia toisiaan täydentävinä yhteistyömalleina, jotka sopivat erilaisten tavoitteiden toteuttamiseen. Monilla yhteistyömalleilla on vastineita luonnossa ja käsitteitä voi jäsentää hyödyntäen biologisten systeemien näkökulmaa (Kuva 1).

Ekosysteemit kokoavat yhteen erilaisia toimijoita ja toimintoja samanaikaisesti useiden toimialojen ja maantieteellisten rajojen ylitse. Ekosysteemit voivat sisältää samanaikaisesti myös muita yhteiskehittämisen organisoitumisen muotoja kuten verkostoja ja alliansseja. Ekosysteemi on skaalautuva käsite, joten ekosysteemit ovat myös toisiinsa linkittyviä, kuten luonnossa lampi, joki, järvi ja meri. Kehittämisen näkökulmasta ekosysteemit sopivat systeemisten haasteiden ratkaisemiseen.

Klusterit ja osaamiskeskittymät ovat samalla toimialalla ja samankaltaiseen osaamiseen tai samojen resurssien hyödyntämiseen perustuvien toimijoiden yhteistyömalleja. Näiden tavoitteena on tyypillisesti osaamisen vahvistaminen, tai toimintaympäristön kehittäminen, esim. koulutuksen kehittäminen tai julkisen rahoituksen varmistaminen.

Arvoketjuilla, -verkostoilla tai toimitusketjuilla kuvataan yhteistyötä tuotteen tai palvelun tehokkaan tuottamisen ympärillä.  Kehittäminen näissä ketjuissa ja verkostoissa tapahtuu yhden päätoimijan vetämänä.

Tuotekehitysallianssit ja yhteistyöfoorumit, mahdollistavat kriittisen massan kokoamisen sekä uudenlaiset osaamisyhdistelmät paremmin kuin arvoverkostot. Allianssien rakentamisessa sopiminen vastuista ja velvollisuuksista sekä yhteis- ja ristiinomistamisen muodot ovat keskeisiä. Allianssimalleihin liitetään usein kysymykset kilpailulainsäädännöstä, ja mahdollisuudet yhteisen kehittämiseen, asiakasratkaisujen tarjoamiseen, tai kansainvälistymiseen saatetaan jättää käyttämättä uskalluksen puuttuessa. Sekä arvoverkostoissa että alliansseissa suorat sopimukselliset suhteet toimijoiden välillä määrittelevät, ohjaavat ja rajaavat yhteistyötä.

Parviälyä hyödyntävät parvet, joiden esikuvia luonnossa ovat saman lajin ryhmät, ovat nopeita ja itseorganisoituvia ryhmiä, jotka kerääntyvät yhteisten ideoiden, ongelmien ja projektien ympärille osaamisen ja kiinnostuksen perusteella. Ekosysteemin sisällä kokoontuvat parvet ja avoin vertaistyöskentely voivat viedä ketterästi eteenpäin osakokonaisuuksia, ja mahdollistaa ekosysteemitoiminnan riittävän uudistumisen.

Ekosysteemiajattelun lähtökohdat

Ekosysteemiajattelu perustuu ajatukseen, että ekosysteemi tuottaa laajapohjaisen ja vuorovaikutteisen yhteistyön kautta samasta panoksesta enemmän kuin toimijat yksin. Ekosysteemi kehittyy jatkuvasti sekä toimijoiden tavoitteellisten että sattumanvaraisten toimien vaikutuksesta ja myös rinnakkaisesti ympäristön kanssa. Näiden vuorovaikutus- ja riippuvuussuhteiden ymmärtäminen on keskeistä ekosysteemin toiminnan ohjaamisessa sekä vaikuttavuuden tavoitteiden asettamisessa ja kehityspolun ennakoinnissa.  Ekosysteemit eivät ole ainoastaan yhteyksien luomista. Ne ovat jatkuvasti kehittyviä järjestelmiä, joiden kriittisiin ominaisuuksiin kuuluu itseorganisoituminen ja uudistuminen. Ekosysteemeissä useat (parvi)verkostot toimivat ja järjestäytyvät uudelleen ilman hierarkkista ohjausta.

Ekosysteemeissä ei yleensä ole hierarkkista rakennetta ja selkeää auktoriteettia. Tulosten saavuttamiseksi tarvitaan silti erilaisia yhteistyötä ohjaavia mekanismeja.  Ekosysteemitoiminta on suunniteltua. Ekosysteemit toimivat kahden periaatteen varassa, jotka ovat yhteinen tavoite ja yhdessä sovittu toimintalogiikka. Samalla on muistettava, että ekosysteemissä toimijoiden omat intressit ja yhteiset tavoitteet vaikuttavat rinnakkaisesti, osin myös ristiriitaisesti, ja tekevät toiminnasta jatkuvasti muuttuvaa.

Ekosysteemien toiminta mahdollistaa jatkuvan uudistumisen. Täysin avoimissa ja uudelleen kytkeytyvissä toimintamalleissa korostuu jatkuva uuden etsintä ja ekosysteemin yhteinen agenda on melko väljä. Avointen mallien haasteena on tyypillisesti agendan pirstaloituminen. Lisäksi kokonaisuuden rakentuminen useista saman aikaisesti kehittyvistä palasista on sumeampaa kuin suljetummissa malleissa.

Ekosysteemin elinvoima ja kehittyminen

Ekosysteemin luonne ratkaisee, miten sen elinvoimaisuutta ja vaikuttavuutta arvioidaan. Ekosysteemi on elinvoimainen, kun se toimii tehokkaasti ja samanaikaisesti uudistuu riittävästi.  Innovaatioekosysteemissä uusien avausten ja uuden osaamisen syntyminen on keskeinen merkki toimivuudesta.  Ekosysteemin elinvoimaisuutta voidaan mitata kolmella mittarilla: tuottavuudella, robustisuudella ja monipuolisuudella. Ekosysteemin tuottavuudella tarkoitetaan sitä, miten ekosysteemi pystyy luomaan uusia tuotteita ja palveluita mahdollisimman pienillä kustannuksilla. Robustisuus kuvaa ekosysteemin kyvykkyyttä selvitä uusien teknologioiden kaltaisista murroskohdista. Monipuolisuudella tarkoitetaan tässä ekosysteemin kapasiteettia uudistua ja luoda uusia ”nichejä”, joista voi esimerkiksi myöhemmin nousta ekosysteemin nykyisen alustan ja teknologian korvaajia.

Miten toimia ekosysteemeissä?

Yhteistoiminta muodostuu motivaatiosta (miksi), toimintamallista (kuka ja mitä) ja toimintatavoista (miten). Keskinäinen vuorovaikutus, kommunikointi ja viestintä ovat organisaatioiden välisessä yhteistyössä avaintekijöitä. Oleellista on toimijoiden kyky neuvotella yhteisistä tavoitteista ja hyödyistä kaikille osapuolille sekä siten muodostaa jaettu näkemys yhteistyön merkityksestä. Vaikka yritysten rajat tulevatkin yhä huokoisemmiksi, ekosysteemisessä liiketoiminnassa, yritysten rajapinnat ovat keskeinen tekijä. Vielä tarkemmin, rajapinnoilla työskentelevät ihmiset, jotka käytännössä hoitavat ekosysteemin ylläpitämisen. Rajapinnoilla työskentelevien ihmisten toimintavalmiudet pohjautuvat henkilöiden rooleihin eli organisaation toimintatapoihin ja ekosysteemin yhteisiin käytäntöihin. Tavoitteena on luoda tila, jossa tiedon jakaminen ja etenkin uuden tiedon tuottaminen yhdessä, oppiminen ja ongelmanratkaisu mahdollistuisivat.

Ekosysteemit uudistumisen kiihdyttäjinä

Toimijoiden oppiminen yhdessä mahdollistaa jatkuvan ekosysteemin uudistumisen ja monialaisen innovaatiotoiminnan. Green ICT ekosysteemi on tyypillinen esimerkki, jossa eri hankkeet ja niiden toimijat akateemisesta maailmasta, julkishallinnosta, yrityksistä ja yhdistyksistä kytkeytyvät yhteen edistämään ICT-alan ilmasto- ja ympäristötyötä. Aiheen monitahoisuus ja mahdollisuus suureen vaikuttavuuteen niin luonnon kuin taloudellisuuden näkökulmista puhuvat yhteiskehittämisen puolesta.

Tiina Apilo toimii erikoistutkijana VTT:llä. Innovaatioekosysteemien ja ekosysteemisen liiketoiminnan lisäksi Tiinaa kiinnostaa ennakoida uusien teknologioiden tarjoamia liiketoimintamahdollisuuksia.
https://www.linkedin.com/in/tiina-apilo/

Katri Valkokari työskentelee tutkimuspäällikkönä VTT:llä. Tavoitteellisen yhteistyön erilaiset muodot kumppanuuksista ekosysteemeihin ovat hänelle keskeinen aihepiiri, samoin data talouden ja kestävän liiketoiminnan kysymykset. https://www.linkedin.com/in/katrivalkokari/

Artikkeli on ensimmäistä kertaa julkaistu Sytyke -lehdessä.
Lisätietoja www.sytyke.org

Kuva Riccardo Annandale Unsplash