Häiriöt ovat tuttu riesa digitaalisessa työnteossa
Digi- ja väestötietoviraston tuoreen Digiturvabarometrin vastaajista lähes 60 prosenttia on joutunut keskeyttämään tärkeitä työtehtäviä digipalveluissa ilmenneiden häiriöiden vuoksi.
IT Insider toimitus
20.10.2021

Iso osa ihmisistä on joutunut keskeyttämään tärkeät työnsä digipalvelujen häiriöiden vuoksi. Tuoreen Digi- ja väestötietoviraston Digiturvabarometrin mukaan jopa 59,2 prosenttia ihmisistä on kokenut pahoja häiriöitä töitä tehdessään.

Tulokset perustuvat 4 690 henkilön vastauksiin kyselyssä. Lähes 20 prosenttia vastaajista toimii johto- tai esimiestehtävissä.

“Yhdessä häiriöiden yleistymisestä ja verkkorikollisuuden kasvusta kertovien tilastojen kanssa nämä barometrin tulokset korostavat digitaalisen turvallisuuden ja siihen liittyvien taitojen merkitystä työelämässä ja arjessa. Osaamisen kehittämiseen on panostettava nykyistä enemmän”, sanoo Digi- ja väestötietoviraston johtava erityisasiantuntija Kimmo Rousku.

Noin 15 prosenttia vastaajista on huolissaan siitä, ettei työnantajaorganisaation johto panosta riittävästi digiturvallisuuteen. Lisäksi 12,4 prosenttia vastaajista on huolissaan siitä, että itselle voisi sattua työtehtävissä virhe, jonka seurauksena salassa pidettäviä tietoja tai henkilötietoja voisi päästä julkisuuteen.

Vastaajista yli 80 prosenttia arvioi oman osaamisensa hyvälle tasolle.
”Saattaa olla, että verkossa toteutettuun kyselyyn vastaavat henkilöt, joilla on keskimääräistä enemmän osaamista digiturvallisuudessa. Toisaalta tämä tulos voi kertoa myös siitä, että helposti arvioimme oman osaamisemme hieman yläkanttiin. Voiko olla niin, että aivan kuten autoilussa, myös digiliikenteessä valtaosa arvioi olevansa keskimääräistä parempi kuljettaja”, pohtii Rousku.

Osaamisen kehittämisessä tärkeää on myös tietää, mitä pitäisi opiskella. Rouskun mukaan huolia voi myös syntyä, jos ihmisillä ei ole selkeää kuvaa organisaation kannalta tärkeistä kehitettävistä taidoista.

Barometrilla halutaan selvittää myös digitaaliseen toimintaympäristöön kohdistuvan luottamuksen tasoa. Noin 80 prosenttia vastaajista luottaa oman työnantajansa tai viranomaisten kykyyn käsitellä henkilötietoja ja muita tietoja turvallisesti.
”Toivottavasti tällainen luottamuksen taso pystytään lisääntyvistä uhkatekijöistä huolimatta säilyttämään Suomessa tulevaisuudessakin”, Rousku sanoo.

Barometrin julkistaminen on osa Digi- ja väestötietoviraston ensi viikolla käynnistyvää Digiturvaviikkoa.

Kuva Erik Mclean Unsplash

Suositellut

Uusimmat