Finanssiala on yhä varovainen tekoälyn käyttämisen suhteen
Tekoälyn pelätään tekevän virheitä, jotka aiheuttavat säästöjä merkittävämmät kustannukset.
Max Lehtinen
01.7.2024

Tekoälyn hyödyntäminen finanssialalla tapahtuu Financial Timesin uuden artikkelin mukaan hitaasti. 

FT:n mukaan rahoitusalan toimijat, erityisesti suuret ja perinteiset pankit, eivät ole löytäneet teknologialle luotettavia ja tehokkaita hyötykohteita. 

Tekoälyn tekemät päätöksentekovirheet, joita kutsutaan hallusinaatioiksi, voisivat tuhota pankkien maineen, joten moni pankeista on valinnut varautuneen lähestymistavan käyttöönoton suhteen. 

Esimerkiksi rotuun liittyvät ennakkoluulot voisivat vaikuttaa tekoälymallien kautta lainan saamiseen. Tekoälyn tekemän “päättelyn” oikeellisuutta on vaikea todentaa etenkin monimutkaisissa tehtävissä, kuten sijoituspäätöksissä, joiden luonnollisesti odotetaan perustuvan faktoihin. 

Tällä hetkellä vain 6 prosenttia vähittäispankeista on valmis ottamaan tekoälyn käyttöön “laajamittaisesti koko liiketoiminnassaan”.

Hitaaseen käyttööottoon johtaneita syitä ovat lisäksi sääntelyyn liittyvä epävarmuus ja tietosuojahuolet. Samalla alan johtoa epäilyttää merkittävien irtisanomisten tekeminen, sillä kyseessä olisi merkittävä muutos pankin ja finanssialan infrastruktuuriin. 

Tekoäly on toki tullut myös pankeissa käyttöön erinäisissä toimistotehtävissä, mutta käyttö keskittyy ainakin perinteisten pankkien osalta asiakaspalvelun automatisaatioon ja inkrementaalisiin tuottavuushyötyihin.

Jotkin fintech-yritykset käyttävät tekoälyä rikollisen toiminnan, kuten rahanpesun, ehkäisemiseen. Tekoälymalleja hyödynnetään esimerkiksi sen selvittämiseen, onko uusi asiakas todennäköisesti rikollinen. 

Maltillisesta käyttöönotosta huolimatta finanssiala on hyvin kiinnostunut tekoälyn potentiaalista hyödyttää parantaa prosesseja ja päätöksentekoa. Siksi uusia innovaatioita voi piillä kulman takana, vaikka tällä hetkellä suhtautuminen on varovainen. 

Suositellut

Uusimmat