EU hyväksyi lopulta usb-c:n laturistandariksi
Tavoitteena on vähentää elektroniikkaromun määrää, kun samat laturit toimivat laitteiden välillä. Muutos voi vauhdittaa myös langattoman latauksen lopullista läpimurtoa.
Mikko Torikka
05.10.2022

Euroopan parlamentti hyväksyi lopullisesti pitkään valmisteila olleen kannettavien laitteiden latausliittimien yhdenmukaistamisen.

Jatkossa uuden laitteen mukana ei tarvitse välttämättä ostaa laturia. Tarkoituksena on antaa kuluttajille mahdollisuus käyttää vanhoja latureita uusien laitteiden kanssa.

Jatkossa kaikki EU:n alueella myytävät ladattavat kannettavat laitteet tulee varustaa usb-c-portilla latausta varten, mikäli niissä on langallinen latausmahdollisuus.

EU:n tarkoituksena on, että kuluttajat voivat ladata kaikki laitteensa yhdellä laturilla eikä heidän tarvitse enää kuljettaa joukkoa latureita mukanaan.
Laitteissa voi olla myös toinen laturiliitäntä usb-c:n lisäksi. Esimerkiksi monissa kannettavissa laitetta voi ladata usb-c-jodolla, mutta lisäksi niissä on erillinen laturiliitäntä. Tämä vapauttaa usb-c:n käytön lisälaitteiden liittämiseen, kun lataus hoituu oman liittimen kautta.

Tällä hetkellä Apple on suurista puhelinvalmistajista ainoa, joka ei käytä usb-c-liitintä latauksessa

Päätöstä on myös kritisoitu innovaation tukahduttamisesta. Vain muutama vuosi sitten kaikissa puhelimissa oli micro-usb-liitäntä, joka on nyt väistynyt usb-c:n tieltä. Kriitikoiden mukaan usb-c tuskin on liittimien viimeisin kehitysaskel. Ja lainsäädännön sitominen tarkkaan määriteltyyn liitintyyppiin vaikuttaa jäykältä.

Toisaalta nyt langallista latausta ei tarvitse innovoida erikseen, vaan valmistajat voivat keskittyä muihin kilpailuetua tuoviin ja kuluttajia hyödyttäviin innovaatioihin.

Apple on vastustanut EU-määräystä, mutta yhtiöllä on kaikesta huolimatta ollut reilusti aikaa varautua siihen. Vaikka julkisuudessa suunnitelmia ei ole vielä esitelty, on yhtiö takuuvarmasti varautunut muutokseen. Vahva veikkaus on edelleen se, että Apple luopuu langallisesta latauksesta todella nopeasti.

Nykyisin Applen Lightning-liitäntä toimii latauksen ohella nopeana tiedonsiirtokanavana ja langallisten lisävarusteiden kytkemiseen. Esimerkiksi langallinen autojen Car Play tarvitsee jatkossakin jonkin liitännän.

Lightning-liitin voi kuitenkin olla jatkossakin puhelimissa, jos siitä poistetaan latausmahdollisuus. Tällöin liitäntä olisi vain tiedonsiirtoon ja lisävarusteille ja lataus olisi langattomasti.

Neuvoston on vielä virallisesti hyväksyttävä teksti ennen kuin se julkaistaan EU:n virallisessa lehdessä. Direktiivi astuu voimaan 20 päivän kuluttua julkaisusta. Jäsenmailla on sen jälkeen 12 kuukautta aikaa saattaa säännöt osaksi kansallista lainsäädäntöään ja määräajan päättymisen jälkeen 12 kuukautta aikaa alkaa soveltaa niitä. Uudet säännöt eivät koske tuotteitta, jotka on saatettu markkinoille ennen soveltamispäivää.

Suositellut

Uusimmat