Elon Musk ei innostu metaversumista eikä Web3:sta
Teslan ja SpaceX:n toimitusjohtaja uskoo, että metaversumi on pettymys kuluttajille. Web3 on taas hänen mielestään "enemmän markkinointia kuin todellisuutta".
Kalle Keinonen
30.12.2021

Maailman rikkain ihminen Elon Musk ei ole kiinnostunut paljon julkisuutta saaneista metaversumeista tai Web3:sta, kertoo The Verge. Teslan ja SpaceX:n toimitusjohtaja kertoi tuoreessa haastattelussa, ettei hän näe vakuuttavaa käyttötarkoitusta VR-käyttöiselle metaversumille. Hän myös kutsui Web3-teknologiaa enemmän markkinoinniksi kuin todellisuudeksi ja lisäsi: ”En tajua sitä”.

Musk myönsi, että hän saattaa olla ”liian vanha” ymmärtämään kyseisiä teknologioita. Hän kuitenkin huomautti kuuluneensa vuonna 1995 niihin yksilöihin, jotka ymmärsivät internetin potentiaalin.

Vakuuttavien käyttötarkoitusten puutteen lisäksi Musk uskoo, että metaversumi on pettymys kuluttajalle. ”En usko, että joku haluaisi olla koko päivän näyttö kasvoillaan eikä haluaisi lainkaan poistua metaversumista”, Musk sanoi.

Kritisoijat huomauttavat, että olemme käytännössä kokeilleet metaversumeissa käytettävää teknologiaa jo aikaisemmin, kuten 90-luvun VR-buumissa sekä 2000-luvun alun Second Life -virtuaalimaailman kaltaisissa tiloissa. Nykyinen metaversumi tarjoaa pääasiassa parannettua laitteistoa, markkinointitermin sekä miljardien investointeja tukea teknologiajäteiltä, kuten Metalta.

Web3 on toinen vaihtoehtoinen visio internetin tulevaisuudesta. Siinä käyttäjät voisivat tehdä voittoa suoraan tuottamastaan sisällöstä ja toiminnastaan verkossa – sen sijaan, että muutama jättiläisyritys keräisi kaikki voitot.

Musk on jo aikaisemmin ilmaissut skeptisyytensä Web3-teknologiaa kohtaan Twitterissä, jossa hän komppasi Twitterin perustajaa Jack Dorseyta. Dorseyn mukaan Web3 ei demokratisoi mitään, vaan yksinkertaisesti siirtää valtaa Facebookin kaltaisilta yrityksiltä pääomasijoitusrahastoille.

Kuva: Daniel Oberhaus (2018)

Suositellut

Uusimmat