Valtori kouluttaa vastavalmistuneita
Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori kouluttaa noin 30 it-uran alkuvaiheessa olevaa turvallisuuden asiantuntijoiksi.
IT Insider toimitus
19.9.2022

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori aloittaa tammikuussa viidennen Valtori Akatemia -harjoitteluohjelman. Ohjelmaan haetaan opintojensa loppupuolella olevia ICT-alan opiskelijoita tai vastavalmistuneita työuransa alkuvaiheessa olevia henkilöitä.

Yhteensä ohjelmaan pääsee noin 30 henkilöä.

Painopisteenä seuraavassa ohjelmassa on turvallisuus ja turvallisuusverkko. ”Kansainvälisen tilanteen takia Valtorissa on ollut tänä vuonna tarve panostaa turvallisuuteen yhä voimakkaammin. Työmme merkityksellisyys on noussut ihan uudelle tasolle, ja toivomme tämän innostavan hakijoita mukaan”, Valtorin turvallisuusjohtaja Hannu Naumanen toteaa.

IT-alalla on kova kilpailu hyvistä osaajista, ja Valtorissakin tarvitaan lisää alan erityisosaajia. ”Oikean kohdennuksen avulla edellisvuoden rekrytointikampanjat ovat ylittäneet kaikki odotukset. Toivomme, että näin on tänäkin vuonna”, toteaa Valtori Akatemian projektipäällikkö Katja Haataja Valtorista.

Harjoitteluohjelma tuottaa konkreettisia tuloksia, sillä akatemialaisista kasvaa ohjelman aikana sitoutuneita ja motivoituneita IT-alan asiantuntijoita. Suurin osa heistä on palkattu Valtoriin vakituiseen työsuhteeseen asiantuntijatehtäviin. Ohjelmaan voi hakea jo nyt, hakuaika päättyy lokakuun 17. päivä.

Suositellut

Uusimmat