TikTokin datankaivuu oli liikaa – Yhdysvaltain viranomaiset haluavat sovelluksen pois kaupoista
Yhdysvaltain telehallintoviraston komissaari Brendan Carr haluaa TikTokin pois Applen ja Googlen sovelluskaupoista Yhdysvalloissa heinäkuun 8. päivään mennessä.
IT Insider toimitus
29.6.2022

TikTok on yksi nopeimmin kasvavista ja nuorison keskuudessa suosituimmista sosiaalisen median palveluista. Mutta kiinalaislähtöinen sovellus on jo pitkään ollut yksityisyydensuojaa valvovien tahojen hampaissa. Nyt yhdysvaltain televiestintäviraston FCC:n komissaari Brendan Carr on saanut tarpeekseen.

Carr lähetti Applelle ja Googlelle kehotuksen poistaa TikTok sovelluskaupoista 8. heinäkuuta mennessä. Mikäli yhtiöt eivät poista sovellusta, niiden on annettava oma lausuntonsa asiasta. Carrin mukaan TikTok lukee liikaa käyttäjiensä tietoja eikä sovellus hänen mukaansa noudata sovelluskauppojen ohjeita.

”TikTok on muutakin kuin hassuja tanssivideoita. Se on susi lampaiden vaatteissa”, hän kirjoitti kirjeessä. ”Pohjimmiltaan TikTok toimii kuin hienostunut valvontatyökalu, joka kerää isojä määriä henkilökohtaista dataa.”

Suositellut

Uusimmat