Entinen Googlen tekoälytutkija perusti vastuullisen tekoälyn tutkimuskeskuksen
Uuden tutkimuskeskuksen tavoitteena on nostaa esiin mahdollisia tekoälyn varjopuolia. Lisäksi tutkimuskeskus esittelee tekoälyn käyttötarkoituksia, joita muualla ei todennäköisesti kehitettäisi.
Kalle Keinonen
07.12.

Entinen Googlen tekoälytutkija Timnit Gebru perusti viime torstaina uuden tekoälyn tutkimuskeskuksen, kertoo Wired. Distributed Artificial Intelligence Research (DAIR) esittää kysymyksiä vastuullisesta tekoälyn käytöstä, mitä teknologiayhtiöt t eivät Gebrun mukaan tee.

Gebru kertoi vuosi sitten saaneensa potkut Googlelta. Hänen mukaansa syynä oli tutkimusraportin tuloksiin liittyvät erimielisyydet. Raportti kehotti varovaisuuteen uuden tekoälyä hyödyntävän tekstinkäsittelyteknologian kanssa. Samaan aikaan Google ja muut teknologiayhtiöt olivat jo innokkaasti ottaneet sen käyttöön.

Googlen mukaan Gebru erosi työstään. Yhtiö kuitenkin myönsi irtisanoneensa Margaret Mitchellin, joka johti Gebrun kanssa eettisen tekoälyn tutkimusryhmää.

Viimeaikaiset tapahtumat Googlella ovat nostaneet esiin ongelman teknologiayhtiössä: yhtiöt rahoittavat uusien teknologioiden tutkimusta, joista ne pyrkivät tekemään voittoa. Ristiriitaiset vaikuttimet voivat johtaa siihen, että kaikkia tuloksia ei haluta julkisuuteen.

”Sen sijaan, että kamppailisin yhtiöiden sisällä, haluan näyttää mallin riippumattomasta instituutiosta, jolla on eri kannustimet tutkimusten tekemiseen”, sanoo Gebru.

Gebrun tavoitteena on luoda inklusiivinen tutkimuskeskus. Tekoälyn tutkimuksessa on Gebrun mukaan paljon valkoihoisia, länsimaisia sekä miehiä. Gebru aikoo rekrytoida ihmisiä niistä paikoista, joista teknologia-alalla on vasta vähän edustajia.

Lisäksi tutkimuskeskus aikoo esitellä tekoälylle käyttötarkoituksia, joita muualla ei todennäköisesti kehitettäisi, kertoo Gebru. Hänen mukaansa tavoitteena on innostaa muita kehittämään teknologiaa uusiin suuntiin.

Uuden tutkimuskeskuksen neuvottelukunnassa toimiva Kalifornian yliopiston professori Safiya Noble tutkii, miten teknologia-alustat muovaavat yhteiskuntaa. Noblen mukaan Gebrun projekti on hyvä esimerkki uusista ja inklusiivisista insituutioista, joita tarvitaan teknologian yhteiskunnallisten vaikutusten ymmärtämiseen ja niihin vastaamiseen.

Suositellut

Uusimmat