Digitaalinen henkilöllisyystodistus tulee jo ensi vuonna
Viranomaisten tunnistautumiseen kehittämä digitaalinen henkilöllisyystodistus tullee korvaamaan pankkitunnuksia monessa paikassa. Tietoturvaan ja vain tarvittavien tietojen jakamiseen on kiinnitetty huomiota.
Mikko Torikka
15.9.2022

Digi- ja väestötietovirasto kehittää digitaalista henkilöllisyystodistusta, jota käytetään mobiilisovelluksella. Sovellus on parhaillaan testikäytössä ja sen on tarkoitus tulla käyttöön ensi vuonna.

Eduskunnalle jätettiin 15.9. hallituksen esitys digitaalisen henkilöllisyystodistuksen käytön mahdollistavasta lainsäädännöstä. Sähköinen henkilötunnus toimii tunnistautumiskeinona myös verkkoasioinnissa. Erityisesti viime päivinä julkisuudessa olleet S-Pankin tunnistautumisen tietojen väärinkäyttöuutiset ovat omiaan lisäämään kiinnostusta uuteen tunnistautumismenetelmään.

Testikäytössä on nyt kaksi mobiilisovellusta: digitaalisen henkilöllisyyden sovellus ja sen tarkastussovellus.

Molemmat on kehitetty asiakaslähtöisesti ja tulevia käyttäjiä kuunnellen. Digi- ja väestötietoviraston palvelumuotoilijat ovat testauttaneet sovelluksia ja niiden eri osia laajalla joukolla erilaisia käyttäjiä, joiden tarpeet ja kyvyt vaihtelevat. Sovellukset ovat jo testikäytössä henkilöllisyyttä tarkastavissa organisaatioissa, jotta käyttöönotto sujuu mahdollisimman kitkatta.

Sovellusta hiotaan testaajien havaintojen perusteella paremmaksi ennen julkaisua.

”Testikäyttäjinä on sekä organisaatioiden edustajia että kansalaisia ja heitä edustavia järjestöjä. Palautetta on saatu paljon, ja se on auttanut meitä löytämään parhaat mahdolliset ratkaisut, jotta sovellukset palvelevat useimpia”, kertoo johtaja Riitta Partala Digi- ja väestötietovirastosta.

Mukana testaamassa on ollut pieniä ja suuria yrityksiä sekä julkisen sektorin toimijoita.

”Testauksissa on tehty tulevan käytön kannalta merkittäviä havaintoja, esimerkiksi se, että suurimmat toimijat tarvitsevat kassajärjestelmään integroitavan tarkastusratkaisun. Julkaisemmekin integroitavan ratkaisun vielä tämän vuoden aikana testikäyttöön”, Partala jatkaa.

Digitaalisen henkilöllisyystodistuksen osalta on tärkeää, että mahdollisimman laaja joukko kansalaisia voi ja osaa käyttää sitä. Testeissä on ollut mukana myös kansalaisjärjestöjä. Muun muassa Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n Ikäteknologiakeskuksen koordinoima ikääntyneiden Digiraati on osallistunut digitaalisen henkilöllisyystodistuksen kehittämiseen alusta alkaen.

”On hienoa huomata, miten paljon ratkaisu on matkan varrella kehittynyt. Ikääntyneiden tarpeita on kuultu ja parannuksia on tehty havaintojemme perusteella”, toteaa VALLIn Ikäteknologiakeskuksen vastaava suunnittelija Suvi Hiltunen.

Taustalla paljon integraatiota

Sovellus tarvitsee toimiakseen monia erilaisia taustajärjestelmiä ja toimintoja, jotka eivät näy käyttäjälle. Taustajärjestelmä on integroitu väestötietojärjestelmään sekä poliisin henkilökortti- ja passirekisteriin ja se käyttää Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluita tiedon varmentamiseen. Omien tietojen hallintaan on panostettu.

Digitaalisen henkilöllisyystodistuksen käyttäjä luovuttaa itsestään vain kyseisessä asiointitilanteessa tarvittavat tiedot, esimerkiksi tiedon täysi-ikäisyydestä ja valokuvan.

Digi- ja väestötietovirasto suosittelee, että henkilöllisyyttä tai ikää tarkastavat yritykset ja muut organisaatiot aloittavat käyttöönoton valmistelun mahdollisimman pian.

Digitaalisen henkilötodistuksen voivat ottaa käyttöön henkilöt, joilla on voimassa oleva suomalainen passi tai henkilökortti. Se toimii tunnistusasiakirjana, mutta ei passiin verrattavana matkustusasiakirjana.

Lisäksi henkilöille, jotka eivät käytä mobiilisovellusta, kehitetään erillinen tunnuslukulaite sähköiseen tunnistautumiseen. Tunnuslukulaitteen myöntää Digi- ja väestötietovirasto.

Lisätietoa digitaalisesta henkilötodistuksesta saat alla olevasta videosta: https://dreambroker.com/channel/m06sxbf0/iframe/kja3f38d

Suositellut

Uusimmat