Asiantuntija: Sähköautojen kyberturvan pitäisi kuulua yrityksen turvallisuuspolitiikkaan
Tietoturvayhtiö Check Pointin Jarno Ahlström uskoo, että sähköautoihin kohdistetaan tulevaisuudessa haittaohjelmia.
Max Lehtinen
27.9.2024

Teknologian räjähdysmäinen lisääntyminen autoissa on lisännyt auton kautta tapahtuvien kyberhyökkäyksien riskejä sekä yksilöille että organisaatioille. 

Tietoturvayhtiö Check Pointin asiantuntija Jarno Ahlströmin mukaan esimerkiksi signaalisieppauksia on jo tapahtunut avaimettoman käynnistyksen avaimien osalta, koska avaimen signaali on helppo kaapata. Tämä ei ole vielä suuri ongelma, mutta se kielii tulevaisuuden riskeistä. 

Autonvalmistajat ovat korjanneet ongelmaa esimerkiksi lopettamalla signaalien lähettämisen avaimen ollessa paikallaan, Ahlström kertoo Drivalia Finlandin haastattelussa.  

Ahlströmin mukaan toistaiseksi ei ole havaittu erikseen sähköautoihin kohdistettua haittaohjelmaa. 

Hän kuitenkin uskoo, että on vain ajan kysymys, milloin kyberrikolliset kehittävät sellaisen. 

Hän painottaa myös, että luotettavilla latausasemilla lataaminen ja auton digitaalisten palveluiden järkevä käyttö on tärkeää kyberturvan kannalta. 

Varsinkin työpaikan sähköpostin käyttäminen auton tietokoneelta voi aiheuttaa riskejä. Ahlströmin mukaan asiasta on hyvä puhua yrityksissä ennaltaehkäisevästi. 

Suositellut

Uusimmat