SpaceX sai luvan tarjota Starlinkin internetyhteyttä liikkuviin kulkuneuvoihin
Jatkossa Starlink-satelliitti-internetiä saa käyttää muun muassa liikkuvissa autoissa, veneissä ja lentokoneissa.
Matias Ylä-Rautio
04.7.2022

Yhdysvaltain viestintävirasto Federal Communications Commission (FCC) antoi Elon Muskin avaruusalan yritykselle SpaceX:lle luvan tarjota Starlinkin satelliittien avulla toimivaa internetyhteyttä liikkuviin kulkuneuvoihin, kuten veneisiin, lentokoneisiin ja rekkoihin.

Lupa on tärkeä SpaceX:lle palveluiden laajentamisen kannalta, kertoo CNN.

FCC:n kansainvälisistä asioista vastaava johtaja Tom Sullivan kertoo, että lupa antaa laajakaistapalveluille mahdollisuuden täyttää käyttäjien kasvavat vaatimukset. Laajakaistapalveluiden käyttäjät haluavat internetyhteyden myös liikkuessaan.

Myönnettyssä luvassa on tiettyjä erityisehtoja. Esimerkiksi SpaceX:n tulee hyväksyä palveluun mahdollisesti syntyvät häiriöt jo olemassa olevilta tai tulevilta palveluilta. Lisäksi toimilupaan voi tulla tulevaisuudessa lisää vaatimuksia.

SpaceX on jo aikaisemmin julkaissut matkailuautoille palvelun, joka mahdollistaa Starlink-vastaanottimen käytön eri sijainneissa. Palvelu ei kuitenkaan vielä ollut toiminnassa liikkuvissa kulkuneuvoissa.

SpaceX on tehnyt jo ennen FCC:n valtuutusta ennakkosopimuksia lentoyhtiöiden kanssa. Sopimukset koskevat langattoman internetyhteyden tarjoamista lennoilla. Tähän asti SpaceX:llä on ollut lupa testata palvelua rajoitetusti lentojen aikana. Sopimuksia on tehty kahden lentoyhtiön, Hawaiian Airlinesin ja JSX:n, kanssa.

FCC:n valtuutus ei ratkaissut SpaceX:n aiempaa kiistaa Dish Networks:in ja RS Access:in kanssa. Kiista koskee laajakaistayhteyksissä käytetyn 12 gigahertsin taajuusalueen käyttöä. SpaceX painostaa FCC:tä tekemään päätöksen taajuusalueen käytöstä. FCC tutkii, voiko taajuusaluetta käyttää sekä avaruudesta että maasta käsin toimiviin palveluihin.

Starlink on SpaceX:n noin 2700 matalalla maan kiertoradalla olevan satelliitin verkosto. Starlinkin tarkoitus on tuottaa nopea internetyhteys kaikkialle kotiplaneetallamme. Toukokuussa SpaceX kertoi Starlinkillä olevan yli 400 000 tilaajaa. Perushinta tilaukselle on 110 dollaria kuussa.

Suositellut

Uusimmat