Tietoturvayhtiö Nixun hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Teemu Salmen. Hän työskentelee tällä hetkellä metsäyhtiö Stora Enson tietohallinnosta, teknologiasta ja digitalisaatiosta vastaavana johtajana ja johtoryhmän jäsenenä.
Salmi aloittaa tehtävässä viimeistään syyskuun alussa myöhemmin tänä vuonna. Hän on työskennellyt Stora Ensolla vuodesta 2017. Salmi on ollut digijohtajan tehtävien lisäksi Stora Enson omistaman älykkäisiin pakkausratkaisuihin keskittyvän kasvuyrityksen toimitusjohtaja. Tivi-lehden asiantuntijaraati valitsi Salmen vuoden 2020 tietohallintojohtajaksi.
”Olen erittäin tyytyväinen voidessani toivottaa Teemun tervetulleeksi Nixuun. Hänen erinomaiset johtamistaidot, laaja kansainvälinen kokemus sekä syvällinen ymmärrys digitalisaatiosta, liiketoiminnan muutoksesta ja palveluliiketoiminnasta ovat arvokkaita Nixulle”, sanoo Nixun hallituksen puheenjohtaja Kimmo Rasila.
Nixu kertoi helmikuun puolivälissä, että yhtiötä vuodesta 2014 luotsannut Petri Kairinen jättää yhtiön siirtyäkseen Admicomin toimitusjohtajaksi. Kairinen lopettaa Nixun palveluksessa viimeistään kesäkuun 19. päivä, koska hän aloittaa uuden työnantajan palveluksessa 20.6.
Nixun hallitus nimitti yhtiön asiakaskokemusjohtaja Valtteri Peltomäen väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi maaliskuun alusta alkaen Salmen aloittamiseen saakka. Nykyinen toimitusjohtaja Petri Kairinen tukee Valtteri Peltomäkeä uudessa roolissaan lähtöönsä saakka.
Lue lisää: