OpenAI kehittää parhaillaan omaa sosiaalista syötettään, kertoo The Verge. Organisaation sisäinen syöteprototyyppi on lehden mukaan jo valmis.
Prototyyppi keskittyy erityisesti ChatGPT:n generoimien kuvien jakamiseen. Sisäpiirilähteiden mukaan projekti on kuitenkin silti alkuvaiheessa, eikä suuria päätöksiä ole vielä tehty.
Ei ole esimerkiksi selvää, integroitaisiinko syöte lopulta ChatGPT-sovellukseen, vai luotaisiinko sen ympärille oma sosiaalinen alusta.
Julkaisutavasta riippumatta OpenAI:n oma sosiaalinen syöte vähentäisi yrityksen mallien tuottaman sisällön jakamista muualla kuin sen omissa palveluissa.
Projektin taustalla vaikuttaakin OpenAI:n pyrkimys laajentaa toimintaansa myös tekoälymarkkinoiden ulkopuolelle. Yrityksellä on todennäköisesti muitakin ideoita, joita se pyrkii jalostamaan tulevia laajennuspyrkimyksiä varten.