Yhdysvaltojen TikTok-kiellon lyhyt oppimäärä – miten oikeustaistelun tulos määräytyy?
Kiellon tulevaisuus on oikeusoppineiden mukaan vielä epäselvä. Oikeustaistelu alkaa 16.9. liittovaltion oikeudessa suullisilla argumenteilla.
Max Lehtinen
04.9.2024

Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden ja kongressi hyväksyivät TikTokin kieltävän lakipaketin huhtikuun lopulla. 

Syynä kiellolle on hallinnon mukaan TikTokin Yhdysvalloille aiheuttama kansallisen turvallisuuden uhka. 

Useat maat, kuten Intia, Senegal ja Kirgisia, ovat kieltäneet TikTokin kokonaan tai osittain jo aiemmin, monista eri syistä. 

Yhdysvalloissa TikTok-kiellon on määrä tulla voimaan tammikuussa 2025, mikäli suositun videosovelluksen emoyritys ByteDance ei lupaa myydä sitä Yhdysvaltoihin. Tähän ByteDance ei ole toistaiseksi näyttänyt minkäänlaista halukkuutta. 

Sen tytäryritys TikTok on sen sijaan pyytänyt Yhdysvaltojen liittovaltion valitusoikeudelta kiellon hylkäämistä maan perustuslain nojalla. TikTok kieltää olevansa Kiinan hallinnon kontrollissa ja pitää kieltoa sekä perusteettomana että Yhdysvaltojen perustustuslain vastaisena. 

Tuleva oikeustaistelu luultavasti hidastaa kiellon suunniteltua voimaantuloa – tai estää kiellon kokonaan. Kiistan ensimmäiset suulliset argumentit annetaan 16. syyskuuta liittovaltion valitusoikeudessa Columbian piirikunnassa. 

Lainoppineiden keskuudessa moni uskoo Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmän suhtautuvan TikTokin kieltämiseen varovaisesti, sillä Yhdysvaltojen perustuslaki tarjoaa lyhytvideosovellukselle vahvan suojan. 

On kuitenkin myös yleinen uskomus, että kansallisen turvallisuuden huolet, kongressin tuki ja poliittiset intressit saattavat painostaa Columbian piirikunnan valitusoikeuden (ja/tai myöhemmin Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden) jättämään kiellon voimaan. 

Kiellossa ei ole kyse datasta tai propagandasta

Perinteisiä argumentteja (joita myös maan kongressin jäsenet ovat ajattelemattomasti levittäneet) TikTokin kieltämiselle ovat sen aiheuttama vakoilu-uhka ja Kiinan TikTokissa mahdollisesti levittämä propaganda. 

Vakoilun – eli datan keräämisen – uhkaa pidetään lainoppineiden keskuudessa heikkona argumenttina TikTokin kieltämiselle. Ei siksi, ettei vakoilu-uhkaa olisi olemassa, vaan koska vakoiluriskejä aiheuttavat myös Yhdysvaltojen omat datakäytännöt, joihin kielto ei ota mitään kantaa. 

Käyttäjistä kerätyn datan, mukaan lukien henkilötietojen, myynnin ympärille on muodostunut viime vuosina miljardien arvoinen markkina Yhdysvalloissa. Rajoitteita ei juuri ole. 

Kiinalaiset toimijat pystyvät siis ostamaan dataa Yhdysvalloista myös ilman TikTokia. Siksi kielto vaikuttaa poikkeuksellisen kohdennetulta iskulta, jota on vaikea perustella vakoilulla. 

TikTok-sovelluksen tuoma lisäetu on tältä osin marginaalinen. 

Eräs toinen kongressin perustelu kiellon tarpeellisuudesta on ollut, että Kiina voi vaikuttaa Yhdysvaltojen (ja muiden maiden) kansalaisten mielipiteeseen näyttämällä käyttäjille propagandamateriaalia, kuten disinformaatiota Israelin ja Hamasin välisestä sodasta. 

Yhdysvaltojen korkein oikeus kuitenkin totesi vuonna 1965 tapauksessa Lamont vs. Postmaster General, ettei kongressi saa kieltää edes ulkomailta tulevaa propagandaa.

Oikeusoppineet uskovat, että Yhdysvaltojen oikeusministeriö luultavasti aikookin näiden argumenttien sijaan yrittää osoittaa, että Kiinan väitetty TikTok-omistus on kokonaisvaltainen (vakoilu ja propaganda mukaan lukien) ja tehokkaasti käyttöön otettava uhka maan kansalliselle turvallisuudelle. 

Vaara TikTokin aseellistamisesta voi olla tarpeeksi vahva peruste sen kieltämiselle. 

Kieltoa on yritetty aikaisemminkin

Yhdysvaltojen oikeusministeriöllä ja tiedustelupalveluilla on kuitenkin ollut aiemmin vaikeuksia todistaa, että TikTok pitäisi kieltää. 

Esimerkiksi entinen presidentti Donald Trump yritti kieltää lyhytvideoapin jo vuonna 2020 kansalliseen turvallisuuteen vedoten. Hallinnolla ei kuitenkaan ollut tarpeeksi todisteita väärinkäytöstä, ja liittovaltion tuomari eväsi kiellon. 

Samoin kävi Montanan osavaltion läpäisemälle TikTok-kiellolle liittovaltion tuomarin käsittelyssä viime vuonna. Kielto sisälsi tuomarin mukaan ”laaja-alaista kiinalaisvastaisuutta” ja rikkoi perustuslakia useammalla kuin yhdellä tavalla.

Hiljattain läpäistyn kiellon eroina edellisiin ovat tärkeimmin kongressin tuki, kiristynyt geopoliittinen ilmapiiri ja Yhdysvalloissa lisääntynyt huoli TikTokin turvallisuudesta, mikä voi muuttaa oikeudellista lopputulosta TikTokille epäedullisesti. 

Tärkeä ero on myös, että nyt käsiteltävä tapaus päätyy varmasti jossain vaiheessa maan korkeimman oikeuden käsiteltäväksi. 

Tärkein kysymys on lainoppineiden mukaan: miten korkein oikeus aikoo painottaa kansallista turvallisuutta, sananvapautta ja omia poliittisia agendojaan? Tätä ei tiedä valitettavasti kukaan. 

Oikeusoppineet ovat toki ehdottaneet kiellolle monia erilaisia laillisia tulkintoja, mutta niistä on vaikea valita todennäköisintä pääsemättä tuomarien pään sisään. Konsensus on kuitenkin yhden asian tiimoilta selvä: tuomareiden oma näkemys TikTokin vaarallisuudesta ratkaisee kiellon tulevaisuuden. 

Oppeja epätietoisuuden keskeltä

Vaikka oikeustaistelun tulos on vielä savuverhon peitossa, TikTok-kielto on hyvä muistutus, että monia digitaalisia alustoja uhkaa yrityskilpailun lisäksi monien maiden lisääntyvät huolet omasta kansallisesta turvallisuudestaan. Ilmiö korostuu kahden suurvallan – Kiinan ja Yhdysvaltojen – välisessä kilpailussa maapallon mahtimaan asemasta. 

Samalla teknologiaregulaation tarpeen lisääntyminen on herättänyt yhä enemmän keskustelua siitä, millaisissa raameissa digitaalisten alustojen ja laitevalmistajien tulisi toimia. 

Yhdysvallat saattaakin olla heräämässä sen huomio- ja datataloudesta koituviin ongelmiin laajemmin kuin pelkän TikTokin osalta. 

Haasteena on, että maan taloutta pyörittävien teknologiajättien elanto perustuu malliin, jossa käyttäjien dataa haalitaan mielin määrin pitkien käyttöehtojen tuoman oikeusturvan nojalla. 

Suuren maansisäisen muutoksen aloittamisen sijaan on helpompaa etsiä syyllistä toiselta mantereelta. 

Kiinan näpäyttäminen kiellolla on samalla muistutus Tyynen valtameren toiselle puolelle: Yhdysvaltojen hallinto on valmis nitistämään Kiinan vaikutusvallan sekä maailmalla että omalla maaperällään.

Nitistämisen mahdollisesta jatkosta saamme lisätietoa jo kahden viikon päästä avauspuheenvuorojen muodossa.

Suositellut

Uusimmat