Euroopan komissio aikoo sakottaa Metaa tämän epäreiluista bisneskäytännöistä, jotka ovat tukahduttaneet kilpailua myyntialustojen markkinoilla, kertoo Reuters.
Reutersin sisäpiirilähteiden mukaan komissio päättää sakoista lopullisesti luultavasti syys- tai lokakuussa.
Syynä sakoille on Facebookin Marketplacen linkittäminen yrityksen huippusuosittuun sosiaalisen median palveluun.
Marketplace on nimensä mukaisesti paikka, jonne yksityishenkilöt voivat asettaa omia tavaroitaan myyntiin.
Komission mukaan Facebook pystyi valtavan markkina-asemansa ansiosta ohjaamaan käyttäjiä sosiaalisen median alustaltaan omalle myyntialustalleen, mikä ei toteuta reilun kilpailun periaatteita.
EU-lakien mukaan sosiaalisen median jätin ei kuuluisi pystyä saamaan merkittävää markkinaosuutta myyntialustojen markkinoilta ilman kilpailua.
Komission mukaan Facebook hyödynsi kaiken kukkuraksi kilpailevien kauppa-alustojen tarjoamaa mainosdataa Marketplacen toiminnassa.
Joulukuussa 2022 komissio kertoi Metan laatineen ehtonsa siten, että mainosdatan luovuttaminen oli pakollista, jos kilpailija halusi mainostaa omaa kauppapalveluaan Facebookissa.
Facebook pystyi siis hyödyntämään esimerkiksi mainosasiakkaidensa mainoksiin kohdistuvien klikkausten määrää Marketplace-ilmoitusten suosion muokkaamisessa.
Täten Facebook hyväksikäytti asemaansa valtavana sosiaalisen median alustana ainakin kahdella eri tavalla tehdäkseen Marketplacesta suositumman. Tämä suosio taas tarkoitti Metan tytäryhtiö Facebookille suurempia mainostuloja käyttäjien viettäessä enemmän aikaa sen palveluissa.
Metan mukaan komission väitteet kilpailulakien rikkomisesta ovat perättömiä.
”Euroopan komission väitteet ovat perusteettomia. Jatkamme rakentavaa yhteistyötä sääntelyviranomaisten kanssa osoittaaksemme, että tuoteinnovaatiomme ovat kuluttajia ja kilpailua hyödyttäviä”, yritys sanoo.
Meta on tällä hetkellä EU:ssa syytetyn penkillä myös sen hämärästä ”maksa tai suostu” -bisnesmallista.