Teknologiajohtajat Yhdysvaltojen senaatille: valtion on säädeltävä tekoälyn kehitystä
Teknologiajohtajilla oli Yhdysvaltojen senaatin suljetussa tekoälyfoorumissa paljon eriäviä mielipiteitä, mutta yhden kysymyksen kohdalla kaikki olivat yksimielisiä.
Max Lehtinen
14.9.2023

Teknologia-alan moni tärkeä hahmo, kuten Elon Musk, Bill Gates ja Mark Zuckerberg, osallistui juuri Yhdysvaltojen senaatin järjestämään kokoukseen, jossa keskusteltiin tekoälyn mahdollisuuksista ja riskeistä yhteiskunnalle. 

Senaatti kysyi teknologiajohtajilta kysymyksiä tekoälyn tulevaisuudesta ja säätelystä.

Kokouksen vastaavan senaattorin, Chuck Schumerin, mukaan ainakin yhden kysymyksen kohdalla kaikkien teknologiajohtajien kädet nousivat yhteisymmärryksen merkiksi: “Pitäisikö tekoälyä säädellä?”

Schumerin mukaan kokous oli jo sen suhteen menestys, koska konsensus löydettiin ainakin kokouksen tärkeimmässä kysymyksessä. Nyt senaatti tietää, että Yhdysvaltojen on säädettävä uusia tekoälylakeja.  

Microsoftin perustaja Gates muistutti senaattia kuitenkin myös vastapainona siitä, että tekoälyllä on valtavia mahdollisuuksia auttaa ihmiskuntaa muun muassa keksimällä ratkaisuja nälänhädän kitkemiseen. 

Tekoälytutkija Deb Raji kannusti senaattia ja teknologiajohtajia kitkemään tekoälyn välittömiä lähitulevaisuuden haittoja, kuten sen epäeettistä ja syrjivää käyttöä palkkaamisessa ja rikostuomioiden antamisessa.

Erään WSJ:n lähteen mukaan Tesla-miljardööri Musk taas kertoi senaatille uskovansa tekoälyn aiheuttavan ihmiskunnalle eksistentiaalisen uhan. 

Muskin mukaan tapaaminen senaatin kanssa olikin tärkeä askel ihmiskunnan historiassa. 

“Uskon, että senaattori Schumer teki suuren palveluksen ihmiskunnalle. Tämä kokous saattaa jäädä historian kirjoihin tärkeänä tapahtumana sivilisaation tulevaisuudelle”, Musk kertoi CNBC:lle. 

Tulevasta lainsäädännöstä halutaan Schumerin mukaan mahdollisimman laaja, jotta se estää monipuolisesti tekoälyn eri haittojen toteutumista.

”Haluaisimme saada mahdollisimman kattavan [laki-]ehdotuksen, mutta jos emme pääse yhteisymmärrykseen joillakin aloilla, yritämme silti edetä osa-alueilla, joilla yhteisymmärrys löytyy”, hän sanoi. 

Muskin mukaan lakiprosessi on vasta alkamassa. Senaatti aloittaa sen “keräämällä asiaan perehtyneitä ihmisiä yhteen, jotta he voivat antaa näkemyksensä lakien säätämiseen”.

Lainsäädännön valmistuminen vie varmasti aikaa, mutta Yhdysvallat on nyt ottanut tärkeän askeleen kohti turvallisempaa tulevaisuutta tekoälyn saralla.

Kuva: Hitesh Choudhary 

Suositellut

Uusimmat