Yritykset sijoittavat tekoälyyn tänä vuonna maailmanlaajuisesti 154 miljoonaa dollaria eli 146 miljoonaa euroa, ennustaa tutkimusyhtiö IDC. Kasvua on edellisvuodesta 26,9 prosenttia.
IDC ennustaa, että kasvu pysyy samalla tasolla ainakin vuoteen 2026, jolloin markkinan koko ylittää 300 miljoonaa dollaria.
”Hitaasti tekoälyä käyttöönottavat yhtiöt jäävät jälkeen koosta riippumatta. Tekoäly on parhaimmillaan ihmisen kykyjen lisääjänä, automaatiossa, suosittelujen tekemisessä sekä datapohjaisten päätösten tekemisessä”, IDC:n analyytikko Mike Glennon sanoo.
Markkina tulee kasvamaan kaikilla segmenteillä. IDC on tunnistanut 36 erilaista tekoälyn käyttötapaa ja ainoastaan yhden kasvuennusten on alle 24 prosenttia tarkastelujaksolla.
Suurimmat kasvualueet ovat asiakaspalvelu, myyntiprosessi sekä erilaiset suosittelujärjestelmät. Näille kolmelle käyttötavalla IDC ennustaa kasvua lähes kaikilla toimialoilla. Muita suuria kasvualoja ovat it:n optimointi, uhkamallinnus ja uhkien torjunta sekä petosten analysointi ja tutkinta.
Suurimmat toimialat ovat pankki ja vähittäiskauppa. Myös asiantuntijapalvelut ja valmistava teollisuus investoivat voimakkaasti tekoälyyn.
Kuva Markus Winkler Unsplash