Reikäkorttiyhdistys aloitti vuonna 1955 Reikäkortti-nimisen jäsenlehden julkaisemisen. Kun yhdistys vaihtoi nimensä vuonna 1960 Tietokoneyhdistykseksi, myös jäsenlehti vaihtoi nimensä Tietokoneeksi vuoden 1961 alusta. Alkuaikoina aiheina oli lähes yksinomaan reikäkorttitekniikkaan liittyviä aiheita, jotka ajan kuluessa väistyivät uudempaan tietojenkäsittelyyn liittyvällä aiheilla.
Tietokoneyhdistyksen Tietokone-lehti vaihtoi nimensä vuonna 1966 Luupiksi. Nimi ei osoittautunut pitkäikäiseksi, sillä kuten jo lehden ensimmäisessä numerossa todetaan, että ”Hätäkaste epäonnistunut? Yhdistyksen kuopus on hätäkasteessa saanut nimekseen ”LUUPPI”. Nimi on onneksi (?) vaihdettavissa. Toimitus julistaa nimikilpailun”. Vuoden 1966 kolmannesta numerosta alkaen lehti tottelikin nimeä Atk:n Tieto-Sanomat ja nimi osoittautui paljon pitkäikäisemmäksi. Vasta vuonna 1983 se vaihdettiin Tietotekniikaksi.
Tietokone-lehti koki toisen tulemisensa vuonna 1981Tecnopressin – myöhemmin Sanoman ja Talentumin – aikakauslehtenä, joka vuonna 2014 yhdistettiin Tietoviikko-lehteen, ja jatkaa elämäänsä Tivi-nimisenä. Sekin on tivialaisten jäsenetulehti.
TIVIAn arkistossa oli Reikäkortti-lehtiä ja Tietokone-lehtiä vuosilta 1955–1965 vain yksi sidottu kirja ja se toimitettiin Elinkeinoelämän Keskusarkistoon. Sen sijaan Atk:n Tieto-Sanomat ja Tietotekniikka-lehtiä jäi kappaleet myös historiankirjoittajan käyttöön ja lopulta TIVIAn kirjastoon.
Reino Myllymäki on on mukana TIVIA ry:n 70-vuotishistoriaprojektissa ja TIVIA:n kehityspäällikkö.